keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Pässinpökkimää

Vaikka ompelukset ovat nyt innostaneet enempi, niin puikkojakin on kilistelty. Kutominen kun onnistuu telkkaria katsellessa pikkusen paremmin kuin ompelu :)




Pässinpökkimien lapasten ohjeen bongattuani keksin heti kaapista sopivat langat, ja lapasten saajakin oli mielessä. Paksulla langalla kutominen oli nopeaa, vaikka virheitä kyllä tuli matkan varrella ja piti vähän purkaa. Sitähän se aina on, kun käyttää ohjeesta poikkeavaa lankaa!




Malli: Pässinpökkimät lapaset, Moda 1/2014, juttua aiheesta suunnittelijan blogissa
Lanka: Istex Flóra, n. 80 g
Puikot: 4,5 mm

Lanka tosiaan oli ohjeen suositusta paksumpaa, joten sovelsin ja sävelsin matkan varrella. Jo heti alkuun silmukoita on vähemmän. Mallikerran toistoja on yksi vähemmän ja näin ollen varsi ei ole niin pitkä kuin ohjeessa. Jokunen virhe tuli tuohon siksak-kuvioon, muistaakseni yksi per lapanen, mutta eri kohtiin, vaan enpä muista enää, missä kohtaa virheet ovat enkä niitä tuosta kuvasta hoksaa. Ei siis välitetä niistä!

Tämä oli hauska malli kutoa, joka kierroksella vaihtui väri ja kuviossa tapahtui jotain, joten kutominen eteni joutuin.




Lapaset lähtivät jo saajalleen ystävänpäiväksi. Ehkä tänä talvena ei enää tule sellaisia pakkasia, että näin paksuille lapasille käyttöä on, mutta tuleehan noita talvia!

Samoilla tulilla pistin puikoille myös myssyn tyttärelle. 




Lanka ja puikot samat, ohjeeseen vinkkiä sieltä täältä. Ja sama hoksaus, että eihän tätä enää tänä talvena tarvita... Kunnes muistin, että meillähän on vielä Lapin hiihtoloma edessä, siellä voi vaikka tarvitakin!

4 kommenttia:

Sanna kirjoitti...

Upeat lapaset ja hauska pipo!

Emma kirjoitti...

Söpöt värit lapasissa! Ei ne virheet suunnittelijankaan silmään kuvasta satu, joten kympin suoritus ;)

Maritta kirjoitti...

Kauniit lapaset ha ihana tuo myssykuva :)

Outi kirjoitti...

Sanna: Kiitos :)

Emma: Voi kiitos suorituspisteistä :) Hyvin suunniteltu kuvio siis, kun virheitä ei erota!

Maritta: Kiitos! Sattui löytymään sopiva pehmo-otus, jonka päähän myssy mahtui :)