perjantai 9. elokuuta 2013

Pointelle-sukat

Näiden sukkien tarina alkoi jo viime jouluna. Kaipasin punaisia joulusukkia, ja totesin, että sukkavarastostani löytyy kyllä muita punaisen sävyjä, mutta ei tavallisen punaisia. Niinpä sitten kevään Käsityötarvikemarkkinoilta löysin punaisen sukkalankavyyhdin Handun tiskiltä ja nappasin matkaan, että varmasti saan ensi jouluksi punaiset sukat! Ja hyvissä ajoin tulikin valmista :)




Ensimmäisen sukan kudoin viikossa joskus pääsiäisen tienoilla. Varsin koukuttava malli, vaikkakin hieman vaikea, kun koko ajan piti lukea kaaviota. Ei siis mikään telkkarineule!




Toisen sukan ääreen ehdin vasta heinäkuussa, ja valmista tuli taas nopsaan, mutta ei ihan viikossa sentään tällä kertaa!




Malli: Pointelle kirjasta Sukkia. Rakkaudella
Lanka: Handun perussukkalanka, vajaa 100 g
Puikot: 2,25 mm
Koko: L (sopii hyvin omaan jalkaan)

Malliksi valikoitui Pointelle joululahjaksi saamastani sukkakirjasta. Joka kerroksella kuvio hieman muuttui ja toinen sukka tehtiin tietysti peilikuvana. Koko ajan oli syytä olla kärryillä siitä, millä kerroksella ollaan menossa. Mutta sepäs näissä koukutti selvästi, kun valmista tuli joutuin! 

Ja puikkokoko oli nappi. Aiemmin tekemissäni Rhombus-sukissa jäin pohtimaan puikkokokoa, kun kirjan ohjeissa käytetään 2,25 mm puikkoja, ja tuolloin käytin 2,5 mm puikkoja. Pienempi on parempi.

Mutta sitten kantapää, se ikuinen murheenkryyni.




Löysin silloin keväällä jonkun vinkin, kuinka kantapään silmukat voisi siististi poimia. Ja ensimmäisessä sukassa noudatin ko. ohjetta. Mutta en ottanut ohjeen linkkiä mihinkään talteen, niin en tietenkään osannut poimia toisen sukan kantalapusta silmukoita samalla tavalla, vaikka yritin muistella, miten se tehtiin. Yllä eron huomaa etenkin vasemmanpuoleisessa kuvassa: päällimmäinen sukka on se ensin kudottu, ja mielestäni siistimpi, vaikka siinä onkin pieniä silmukan kiemurteluja. Oikeanpuoleisessa kuvassa eroa ei juuri huomaa, siistejä molemmat. Mutta, jätän kantalapun tarkastelut tähän, käyttösukat näistä silti tuli!

Lopuksi puutarhakevennys:




Käsityöihmisen parveketomaatit kasvavat komeasti bambupuikolla tuettuna :)

2 kommenttia:

Hääräämön Laura kirjoitti...

Tosi kauniit sukat! Heh, bambutukikeppi :)

Outi kirjoitti...

Kiitos, Laura!

On tomaatit kasvaneet sen verran korkeiksi jo, että bambupuikot on jääneet lyhkäsiksi :)