perjantai 12. heinäkuuta 2013

Vaunuverhot

Olemme lähdössä tyttären kanssa kesälomamatkalle mummilaan, ja ensimmäistä kertaa lentomatkalle. Jännittää! Koska en halunnut ottaa omia vaunuja lentokoneeseen, hankimme mummilaan omat vaunut edullisesti käytettynä.

Toki mummilan vaunut tarvitsevat myös vaunuverhot, joten ompelin sellaiset omien ostoverhojen mallin mukaan.




Nämä sopisivat kyllä värin puolesta hyvin myös näihin omiin vaunuihin! 

Kankaat: Eurokankaan palalaarista
Malli: omasta verhosta piirretty
Autokuvio Ottobre-lehdestä 3/2013
 

 


Valmiissa verhossa on sellaiset kätevät renkulat, millä se kiinnitetään vaunun kuomuun. Muuton yhteydessä löytyi kaikenlaista sälää, myös Ikean suihkuverhorenkaita, ja huomasin, että näitä voi käyttää vastaavalla tavalla! Kätevää :) Tai ainakin oletan, että toimivat samalla tavalla, hyvinhän tuo verho näyttää asettuvan kuomuun.

Renkuloita näyttäisi löytyvän nettikaupoista, ainakin täältä.




Verhon yläreunassa on kaistale kangasta alavarana ja tukikangas, ja renkuloille tein napinlävet rei'iksi. Verhoa kiertää kanttaus samalla keltaisella kankaalla. Lankaa ei tähän hätään löytynyt ihan sopivan sävyistä, vaan vähän tummempaa keltaista, mutta en anna sen haitata.

Ei kommentteja: